Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Näen tilastoista että joku on välillä seurannut mitä kirjoitan tällekkin palstalle. Enimmäkseen puheenvuoroihin tekemät kirjotteluni ovat olleet tylsiä mielipidekirjoituksia tai uutistulkintoja. Epäilen kuitenkin joittenkin etsivän näistäkin blogeista asiaa, vaikka sivut ovatkin onnettomasti ristitty politiikanteolle. Tässä viestissä on linkki twitter-tililleni.Totesin että twitter auttaa...
Nokia ryhtyi Microsoftin huoraksi alalla, jolla kilpailijat ovat niin vahvoilla ettei pelehtimisille ole varaa. Ei tarvita enään kristallipalloa nähdäkseen Nokian loppua. Tällä kertaa edes kumisaappaat eivät pelasta koska hallituksesta on muotoutunut pallo jalkaan, joka vaikeuttaa talousvaikeuksista poistumista muutoin kuin luonnollisin keinoin.Nokian konkurssin syy: Sekä yhteistyökumppanin että...
Tästä lähtien Ruotsissa, Sollentunan kunnassa opetetaan lapsia ensiksi kirjoittamaan tietokoneella ja vasta sitten kynällä. Oletettavasti hyvä ratkaisu, sillä se erottaa motoriikan kehittämisen varsinaisesta tietopohjasta. Oppiaineita voidaankin opettaa eri aikoihin, joka tehostaa molempien opiskelemista.Mielestäni kuitenkin voitaisiin tehdä paremmin, kun otetaan vähän mallia ja mennään vielä...
Mielestäni molemmat ehdokkaat todennäköisesti saavat yhtä paljon aikaan, ja ovat muutenkin arvoiltaan niin samankaltaiset. Tämän vuoksi en näe järjeksi äänestämistä.Jos kakkoskierros päättyy tasapeliin takiani, ehdotan että pekka olis presidentti parittomilla viikoilla ja sauli parillisilla.
Tekijänoikeuksien edunsaajat ovat päässeet hyvään vauhtiin sellaisen lainsäädännön rakentamisessa ja edistämisessä, joka määrittäisi kehittymisen, yksityisyrittäjyyden, kouluttamisen ja sisällöntuottamisen rikolliseksi toiminnaksi. Kaupalliset tekijänoikeudet ovat tällä hetkellä näennäislakeja. Tietoa on voinut kopioida ja levittää jo tovin niin vapaasti, että yksinoikeutta teoksen...
ilkka.fi on päätynyt mustamaalaamaan EFFI:ä, ehkä kenties vahingossakin. Electronic Frontier Finland ei ole mikään rikollisjärjestö, jonka tavoitteena olisi internetin haavauttaminen tai omien intressien perässä juokseminen."Suomessa tuomioistuin kielsi Elisan asiakkailta pääsyn ruotsalaisen Pirate Bayn sivulle. Electronic Frontier Finland hakee samaa kieltoa myös muille operaattoreille."http://...
Minun ei pitäisi mustamaalata vastapuolta, koska se ei ole soveliasta. Joskus sitä ei kuitenkaan voi välttää jos haluaa huomauttaa kiinnostavista havannoista. Copyright Alliance:n edustaja on aivan uskomattoman taitava työssään. Yksikään kasvolihas ei värise hänen ladellessaan maailmaan jo etukäteen valheellisiksi todettuja väittämiä jatkuvalla syötöllä. Mitä tuohon pokerinaamaan tarvitaan?...
MPAA:n antama vastaus on yllättävä sen vuoksi että se tuli melko nopeasti jo eilispäivänä. Ironia ei ainakaan puutu, kun nämä rikolliset kulttuurinmurhaajat vääntävät olkinukkejaan. Sen jälkeen etteivät perinteisin keinoin pysty vaikuttamaan lakialoitteen etenemiseen, on suorastaan väärin että teknologiayrittäjät puolustautuvat todella tuhoisaa lakialoitetta vastaan voimakkaimmalla ja...
Wikipedian englanninkieliset sivut pimenivät tänään protestiksi SOPA:lle. MPAA on jo tuominnut nämä protestit mielivallaksi. Heitä harmittaa erityisesti se, etteivät he itse pääse käyttämään samaa mielivaltaa piraatteja ja itsenäisiä taiteilijoita vastaan.Aamulehden juttuun liittyvissä kommenteissa kysytään, pitäisikö pedofiliasivustot, rasistinen tai ihmisiä loukkaava sisältö sallia internetissä...
Suomalaiset kuulemma haluavat merkkirakennuksia, jotka toisivat turisteja katalaan jäiseen maahamme. Guggenheim sitä ei tule tekemään, koska niitä on valtiot täynnänsä. Onneksi on olemassa vaihtoehto, jota katsomaan saataisiin turistit virtaamaan kaikkialta maailmasta.Tehdään suomeen Kikkelheim! Kikkelheim olisi suurennettu näköismalli kekkosen sukupuolielimestä. 150-metrinen 35 metriä...
Asko Lehtosen mukaan piraattipuolueen sensuurinvastaisen ohjeistuksen laillisuus on kyseenalaista, koska ohjeistamisen voi tulkita avunannoksi tekijänoikeusloukkauksien suorittamiseen. Onhan se mahdollista, vaikkakin onhan se todella laiskaa tulkita vain piraattipuolueen viimeaikaisia toimia. Annankin Askolle vähän leipää evääksi että mies jaksaisi syynätä muitakin, muutoin ohimeneviä...
Secure boot saattaa oikein toteutettuna tarjota käyttäjälle toivottua lisäsuojaa viruksia vastaan. Microsoft uhkaa luotsia uudesta suojasta lukkoa, jolla estetään kilpailijoiden toiminta ja turvataan maksimaaliset tulot käyttäjän taskuista. Varmistamalla, että valmistaja toteuttaa suojauksen hyvin voi säästää kansallisesti miljardeja euroja IT-kustannuksissa.Jokaisen moraaliltaan arveluttavan...
Mites tässä nyt näin kävi? Piratebay löytyy piraattilahti.org -osoitteen takaa tätä nykyä, sivusto näyttää toimivan täysin ja vastaavan melko nopeasti kyselyihin. Ttvk.fi ja antipiracy.fi sen sijaan näyttäisivät olevan alhaalla, kumpikaan eivät vastaa edes pingeihin.Voimme siis todeta että halutessaan sivuja saa verkosta ulos helpostikkin. Onnittelen TTVK:ta onnistuneesta...
Kun ei käytä aivojaan, ei viitsitä tarkastella asioita kokonaisuuksina, ja toisinaan unohdetaan että on muitakin yksilöitä kuin "minä" ja "tää toinen mun pääkopan sisällä".En tuomitse tässä rasismia, sillä mielestäni useimmat ihmiset ovat lievälti rasistisia ihan luonnostaan. Järkevämmät ihmiset myöntävät hiljaa että haluaisivat eroon rasismista sisällään, vähän niinkuin ne homoseksuaalit silloin...
Piratismin estäminen vaatii moraalisen selkärangan puutetta. Se on yksi härskeimmistä asioista mitä voisi harkita ja sitä kuuluisi inhota samalla tavalla kuin pedofiliaa inhotaan.Miksi olen tätä mieltä, johtuu siitä että tiedän mitä piratismin estäminen vaatii. Se vaatii että ihmisiltä kerätään tietokoneet pois ja korvataan ne laitteilla, joihin ei voisi asentaa minkäänlaista tuotantosovellusta,...
Henri Tuhola
Kangasala
Piraattipuolue
Olen ohjelmoija Kangasalta.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?